Prime Partners

Prime Partners

Jaa

Prime Partners Oy on kahden pitkään ravintolisien ja kosmetiikan parissa työskennelleen energisen naisen startup-yritys.

Maahantuomme kosmetiikkaa ja ravintolisiä. Tervetuloa seuraamaan matkaamme yrittäjinä!

30/06/2026

Tämä on yksi vaikeimmista teksteistä, joita olemme joutuneet kirjoittamaan.

Olemme tehneet kaikkemme – venyneet, yrittäneet uudestaan ja uudestaan, muuttaneet suuntaa, kiristäneet kuluja ja hakeneet ratkaisuja sekä boksin sisältä että sen ulkopuolelta. Silti joudumme nyt toteamaan, että se ei riittänyt. Olemme hakeneet yrityksemme konkurssiin.

Tämä ei ole vain tarina yhdestä epäonnistumisesta, vaan myös kuva ajasta, jossa moni yrittää sinnitellä samojen haasteiden kanssa. Markkina on supistunut, epävarmuus on kasvanut, ja rahoituksen saatavuus on kiristynyt tavalla, joka iskee erityisesti pienempiin, aloitteleviin ja kasvaviin toimijoihin. Kun kysyntä hiipuu samaan aikaan kun riskinottohalukkuus vähenee, moni yhtälö muuttuu yksinkertaisesti mahdottomaksi.

Olemme ylpeitä siitä, mitä rakensimme. Olemme ylpeitä meistä.
Olemme kiitollisia asiakkaillemme ja kumppaneillemme, jotka kulkivat matkaa kanssamme.

Tämä sattuu – m***a myös opettaa.
Yrittäjyys opettaa nöyryyttä tavalla, jota ei voi oppia muuten. Se opettaa myös äärimmäistä sitkeyttä, ja sitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Vaikka tämä luku päättyy näin, ei elämä tähän pääty.

Kiitos kaikille, jotka olitte mukana. Se merkitsi enemmän kuin arvaattekaan.

Sanna ja Tiina

Photos from Prime Partners's post 12/03/2026

Biokap on mukana Suomen suurimmassa luonnollisen kauneuden nettitapahtumassa KauneusSummitissa 21.-22.3.2026 😍

Satu Tuomisto haastattelee hiustutkija ja ravintoneuvoja Kirsi Pekolaa hiustenlähdön syistä. Haastatelussa käydään läpi Biokap Anticaduta -hiuksia vahvistava tuotesarja sekä Biokap Nutricolor -kestovärit.

Ilmoittaudu nyt ilmaiseksi KauneusSummittiin osoitteessa: www.kauneussummit.fi

Mainos: BioKap | Pinja, 41, löysi vihdoin avun pitkään jatkuneeseen hiustenlähtöön 29/01/2026

Hiuksia vahvistavasta Biokap Anticaduta -sarjasta satelelee huikean hyvää palautetta. 🤩

Testiryhmässämme 6/7 kertoi hiusten vahvistuneen ja hiustenlähdön loppuneen 3 kuukaukaudessa, osalla heistä vaikutukset näkyivät selkeästi jo kuukaudessa. Kaikki käyttäjät olivat erittäin tyytyväisiä tuotteisiin.

Voit tutustua mm. Pinjan hiustarinaan täällä:

Mainos: BioKap | Pinja, 41, löysi vihdoin avun pitkään jatkuneeseen hiustenlähtöön Kun hiuksia lähtee yli vuosikymmenen ajan epänormaalin paljon, stressitaso nousee väkisinkin. Stressi taas lisää hiustenlähtöä, ja kierre on valmis.

23/12/2025

Ihanaa joulua ja menestyksellistä uutta vuotta 2026! 🎄🎅

Kiitos tästä vuodesta kaikille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja tuttavillemme! ❤️

- Tiina & Sanna

Oma Yritys listan huipulle Kauneushoitola Kuopio :ssa?
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Kategoria

Nettisivu

Osoite


PL 7
Kuopio
70101